Päällystö
Leirialue
Historia

Meripartioinnin ja Satahangan historiaa

"Olen iloinen, että niin monet partiopojat ovat ryhtyneet meripartiolaisiksi."
- Lordi Robert Baden-Powell

Meripartion historia on yhtä vanha kuin itse partioliikkeenkin. Vesipartioinnin, kuten sitä pitkään Suomessa kutsuttiin, juuret ovat siellä missä koko partioliikkeenkin, B-P:n ajatuksissa ja nuoruudenkokemuksissa. Meripartio ei aivan alussa eronnut muusta partioinnista, mutta jo varsin pian vuonna 1910 Englannissa meripartiolaiset järjestäytyivät omana toimintamuotonaan ensimmäisen kerran. Samana vuonna Suomessakin tiedetään harrastetun partioveneilyä, vaikka maininnat viittaavatkin varsin epäviralliseen veneilyharrastukseen Ahvenanmaalla toiminutta Mariehamns Riddargossar-lippukuntaa lukuun ottamatta.

Partiotoiminnan uuden nousun myötä vuonna 1917 meripartiotoimintakin virisi sangen nopeasti. Ensimmäiset varmasti meripartiolippukunniksi luettavat olivat ruotsinkielisiä: Ålands Sjöscouts, Hangö Sjöscoutkår ja Helsingfors Vikingagossar, mutta varsin pian toiminta levisi myös suomenkielisten partiolaisten keskuuteen. 1910-luvun lopulla ja seuraavalla vuosikymmenellä lippukuntien määrä kasvoi jo tasaisesti ja meripartiotoiminta käynnistyi eri puolilla rannikkoseutua. Esimerkkinä voidaan mainita Turku, jossa ensimmäinen venekunta toimi tiettävästi vuosien 1923-24 paikkeilla Turun Partio-Sisseissä.

Seuraava vuosikymmen oli partioinnin erikoisalojen, siis myös meripartioinnin kannalta varsin voimakasta nousun aikaa. Meri- ja järvipartiolaisten säännöt vahvistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1933 Suomalaisen partiopoikaliiton sääntö- ja pysyväismääräyskokoelmassa ja myös meripartioalan erityinen oma koulutus alkoi. Partiopoikaliiton ensimmäiseksi meripartio-ohjaajaksi valittiin vuonna 1937 Rafael Helanko. Tämä merkitsi käytännössäkin meripartion tunnustamista partioinnin itsenäiseksi toimintamuodoksi. Kolmikymmenluvulla toiminta oli vahvinta Vaasassa, Raumalla, Turussa ja Helsingissä, mutta myös monissa muissa rannikon kaupungeissa ja sisävesillämme ainakin Tampereella ja Savonlinnassa harrastettiin meripartiointia. Pula aluksista oli vuosikymmenen toiminnan pahimpia ongelmia, jota yritettiin lievittää mm. Partioliiton valtakunnallisella alushankkeella, jonka tarkoituksena oli hankkia Raumalle, tuolloiselle meripartion ykköspaikkakunnalle, liiton yhteinen partiovene. Rafael Helanko ei ole varma toteutuiko hanke, mutta epäilee sen hukkuneen vuosikymmenen viimeisenä vuonna taivaanrannan takaa vyöryneen myrskyn kurimukseen.

Sota oli pakosta myös meripartiolaisille hiljaista aikaa. Nopeasti purjehtijat kuitenkin saivat uuttaa tuulta purjeisiinsa mm. uuden meripartio-oppaan julkaisemisen myötä. Meripartiointi eteni aikakauden jossakin määrin epäonnistuneesta markkinoinnista huolimatta ja 1950-luvun alussa voimistuneen yhteistyön tuloksena kaikki suomalaiset meripartiolaiset saattoivatkin kokoontua elokuun alussa 1955 ensimmäiselle yhteiselle Satahanka-leirilleen meripartion uudeksi suurkaupungiksi nousseen Turun lähistölle, Paraisten Mustfinnöhön. Käsitteeksi kohonnut leirien Satahanka-nimi on peruja Kalevalasta, jossa Sammon ryöstön jälkeen Lemminkäinen kuvailee takaa-ajavaa Pohjan purtta ystävilleen:

"Jo tulevi Pohjan pursi, Satahanka hakkoavi! Sata on miestä soutimilla, tuhat ilman istumassa!".

Satahanka oli tämä Louhen rakennuttama Pohjan pursi, sotavenhonen, jossa oli sata hankainta ja sata miestä soutamassa.

Ensimmäinen Satahanka oli merkittävä rajapyykki meripartiotoiminnan yhtenäistymisen kannalta. Sitä seurasi toiminnaltaan hyvin vahvaksi kohonnut 60-luku, jonka kuluessa meripartio monella tapaa ammattimaistui ja yhtenäisten säännösten myötä muuttui entistä vakavastiotettavammaksi merenkulun muodoksi. Toinen Satahanka-leiri pidettiin Helsingin edustalla vuonna 1960 ja se sekä sitä seuranneet partiolaisten valtakunnalliset leirit nostivat merkittävästi mahdollisuuksia niin kouluttamiseen kuin meripartion tunnetuksi tekemiseen. Satahanka II muistetaan erityisesti koulutuksen ja yhteishengen luojana, joka sai myös ensimmäisenä merileireistä huomattavan paljon julkisuutta. Vuosikymmenen toinen Satahanka, järjestykseltään kolmas ja ensimmäinen poikien ja tyttöjen yhteinen pidettiin Rymättylän Pähkinäisissä. Tämän leirin eräs suuri uutuus oli viestikoulutuksen käynnistäminen.

Seitsemänkymmenluku toi suomalaiseen meripartiointiin kansainvälisyyttä, joka kulminoitui eräällä tavalla Norjassa 1975 järjestettyyn NORDJAMB-jamboreehen. Satahangoista vuorossa olivat numero IV Ahvenanmaalla Bänö-öllä ja V Saimaalla Kyläniemessä. Kumpikin oli tietyllä tavalla uusi avaus. Satahanka IV oli ensimmäinen ja nykyistä ennen ainoa Ahvenanmaalla järjestetty leiri, kun taas viidennellä Satahangalla valloitettiin yhteisesti monille kokonaan uusi ympäristö, Saimaan kanava ja Suomen järvet. Kuluneella vuosikymmenellä myös meripartiojohtajapäivät ja vuonna 1967 perustettu Partiopurjehtijat - Scoutseglarna-pursiseura vakiinnuttivat asemansa meripartioyhteisössä.

Seurannutta kahdeksankymmenlukua leimasi meripartiotoiminnan vakiintuminen myös taloudellisesti. Meripartiolaisten alusprojektit nostivat merkittävästi mahdollisuuksia kouluttaa nuoria partiolaisia lippukuntien ja suurempien yhteisöjen omin voimin. Meripartiolaiset saivat käyttöönsä erityisesti partiotoimintaan suunniteltuja ja entistä purjehduskykyisempiä veneitä ja suurempiakin aluksia, jotka olivat ennen kaikkea omia. Vuosikymmenen ensimmäinen vuonna 1982 Paraisten Öjn-saaressa järjestetty Satahanka VI näki jo osan uusista suurista aluksista ja seitsemännelle Satahangalle Rauman Pihluksessa kokoontui jo ennennäkemätön joukko partioaluksia ympäri meripartioivaa Suomea. Leiri muistetaan toki tämän lisäksi myös niin kansainvälisyydestään, maailmanennätyssaunastaan kuin säästäänkin.

Oma vuosikymmenemme on meripartiotoiminnan kannalta ollut yhä edelleen jatkuvaa nousukautta. Merilippukuntien määrä on kasvanut vuosi vuodelta ja myös maalippukuntien kiinnostus meripartiotoimintaa kohden on lisääntynyt. 90-luvun ensimmäinen Satahanka, järjestysluvultaan jo kahdeksas, pidettiin taas kerran Saimaan vesillä Pikarniemessä, jonka männiköihin kokoontui suuri joukko meripartiolaisia haistelemaan yhdessä makean veden tuulahduksia. Kesällä 1998 Satahankojen tarina jatkui uudenlaisessa leiripaikassa Ahvenanmaan historiallisissa maisemissa. Leiri rakennettiin Bomarsundin linnoituksen viereiselle leirintäalueelle ja sen ohjelma kietoitui vahvasti paikan menneisyyteen.

Vuonna 2002 Satahanka purjehti takaisin manner-Suomeen Hankoniemelle, missä leiripaikkana oli Puolustusvoimilta käyttöön saatu Syndalenin alue. Hiekkarantaa oli tällä leirillä vieläkin enemmän kuin viisitoista vuotta aikaisemmin Pihluksessa. Nyt kuusi vuotta myöhemmin Satahanka rantautuu Turun saaristoon Sauvon Ahtelaan, jossa järjestetään kesällä 2008 kaikkien aikojen yhdestoista Satahanka-leiri.