suomeksi suomeksi   på svenska på svenska   in english in english   po-russki по-русски
intranet intranet

Alaleirit

Satahangalla leiriläiset toimivat 5-8 hengen kokoisissa venekunnissa, joita kutakin johtaa venekunnanjohtaja. Venekunta majoittuu yhdessä, mutta yhden lippukunnan venekunnat voivat sijoittua eri alaleireihin. Venekunta voi myös koostua useamman lippukunnan jäsenistä, jos esimerkiksi kaksi lippukuntaa on niin keskenään sopinut. Kunkin alaleirin venekunnat jaetaan 3-5 venekunnan kokoisiin laivueisiin, joita johtaa yksi venekunnanjohtajista.

Alaleirejä on yhteensä kuusi, joista yksi on johtaja- ja työtehtävissä oleville ja yksi perheleiri. Ulkomaalaiset partiolaiset jaetaan myös venekuntina alaleireihin. Jokaisessa alaleireissä on noin 200 leiriläistä, ja alaleiriä johtaa noin 10 hengen johtajaryhmä.

Alaleirien osa leirillä on hyvin tärkeä. Muun muassa aamu- ja iltapalat syödään alaleireissä ja myös osa ohjelmasta tapahtuu alaleireissä. Jokaisella alaleirillä on leirin yhteisen ohjelman lisäksi omaa ohjelmaa kuten alaleirin oma iltanuotio.

Kaija

Alaleirinjohtaja Juhana Tikka, Ekin Partio, Järvi-Suomen Partiolaiset

Kutteri

Alaleirinjohtaja Eva Malmi, Nuotiotytöt, Varsinais-Suomen Partiopiiri

Pooki

Alaleirinjohtaja Sara-Lotta Sunell, Naantalin Siniset, Varsinais-Suomen Partiopiiri

Silakk

Alaleirinjohtaja Niklas Juup, Tupshaukat, Varsinais-Suomen Partiopiiri

Naakeli

Perheleirinjohtaja Katja Auvinen, Turun Tähti-Tytöt, Varsinais-Suomen Partiopiiri

Pohjan Pursi

 
Nettipartiolaiset | IT-TURKU